Miekkamestarin oppipoikana

Tervehdys pitkästä aikaa. Vaikka musta ei kuulunutkaa hetkeen mitään, niin täällä on edelleen kaikki oikein hyvin. Pikkuhiljaa Japanissa asuminen ja opiskelu on alkunut tuntua varsin luonnolliselta. Tämän seurauksena aika on saanut siivet selkäänsä ja tajusin joku päivä sitten, että olen ollut täällä jo yli kaksi kuukautta (!). Opiskeluitten suhteen on ollut varsin paljon töitä, kun pelkkien japanin opintojen suhteen joka päivä on pari pistokoetta sekä läksyjä, ja joka viikko pitää kirjoittaa aine sekä tästä eteenpäin esittää myös lyhyt puhe. Kun vielä ottaa huomioon jokapäiväiset keskustelut japanilaisten opiskelijoiden kanssa, niin kesän loppuun mennessä japaninkielen taitoni pitäisi olla jo varsin hyvä. Koitan sitten syyspuolella tehdä vähän kevyemmän lukujärjestyksen, että voi ottaa rennommin.

Opiskelukiireet ja laiska blogin päivitys eivät kuitenkaan suinkaan tarkoita sitä, että seikkailut Japanissa olisivat päässeet loppumaan. Tarinoita riittää paljon kerrottavaksi kesällä ja varmasti vielä vuosiksi eteenpäinkin. Esimerkiksi viime viikonloppuna vierailimme Gifun lähellä "Gujou hachiman":issa, missä kiipesimme muun muassa vuorelle, jonka rinteellä oli aavemainen hylätty kylä. Vuorelta löytyi myös vesiputous, jonka alla meditoin ukkosen jyristessä samaan aikaan vuorten rinteillä. Se oli varsin vaikuttava - joskin hiukan tuskallinen kokemus.

"Dorei himesama no taki" eli orjaprinsessan vesiputous

Ukkosesta puheenollen olen löytänyt nimelleni mieleiseni japanilaisen kirjoitusasun. "Raine" voidaan kirjoittaa allaolevilla kanjeilla, joiden eräät lukutavat ovat "rai" ja "ne". Ensimmäinen tarkoittaa ukkosta tai salamaa (joille käytetään japanissa samaa nimeä) ja toinen tarkoittaa ääntä. Nimeni on siis japaniksi "ukkosen ääni".

雷音

Tänään tarkoituksenani on kuitenkin kirjoittaa meneillään olevasta samuraikoulutuksestani Japanissa. Mainitsin aiemmin, että Chukyon yliopistolla on kaksi kampusta: parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä oleva Nagoyan kampus ja reilun puolen tunnin metromatkan päässä oleva Toyotan kampus. Toyotan kampuksella on tarjolla paljon kursseja erilaisista urheilulajeista ja siellä on eräs rakennus omistettuna pelkästään japanilaisten taistelulajien harjoittamiseen. Nagoyan kampuksella olevien japanin kielen opintojen vuoksi en nyt kevään aikana voinut ottaa kursseja Toyotassa, mutta tarkoituksenani olisi opiskella siellä enemmän syksyllä.

Puoli vuotta aikaisemmin Nagoyaan saapunut senpaini Tero on opiskellut kendoa Toyotassa ja tarjoutui eräänä viikonloppuna ottamaan mut mukaansa treeneihin tutustumaan lajiin. Kyseessä on hyvin vanha arvostettu kendokoulukunta nimeltänsä "Yagyo Shinkage-ryu". Edokaudella shoguni Tokugawa Ieyasu valitsi tämän kyseisen koulukunnan viralliseksi miekkailutyyliksi perheelleen. Toyotan kampuksella opettava Ishiguro-sensei on eräs tämän lajin korkea-arvoisimmista mestareista. Kun esittelin etseni senseille, niin hämmästyksekseni hän esittelikin itsensä minulle suomeksi (!). Sain kuulla Terolta että mestarilla on (jostain syystä) todella suuri kiinnostus Suomea ja suomalaisia kohtaan, ja hän on harrastuksenaan jopa opellut joitain fraaseja suomenkieltä.

Treenien loppupuolella sain ensimmäistä kertaa käteeni oikean teroitetun katanan ja pääsin kokeilemaan "tameshikiriä" eli miekan testaamista (yleensä leikkaamalla tatamimattorullia). Alla on lyhyt videopätkä ensimmäisistä leikkausyrityksistäni:

Kuten videosta näkyy, niin en tässä vaiheessa vielä omistanut kendopukua, joten käytin ninjutsupukuani treeneissä.  Eniten huomautuksia miekankäytöstäni senseiltä on tullut siitä, että tyylini on liian "ninjamainen"; koska kyseessä on ylväs laji, niin kaikki tekniikat pitäisi tehdä isosti ja ryhdikkäästi leuka pystyssä kuin shuguni.

Tameshikirisession lopputulos

Jo tämä ensimmäinen kendon treenauspäivä oli moni puolin varsin hämmentävä kokemus. Sensei ei suostunut ottamaan maksua vastaan treeneistä koska olemme opiskelijoita. Kävimme välillä syömässä ja sensei vaati saada maksaa meidän ruokamme. Treenien jälkeen sensei ehdotti, että lähtisimme hänen kanssaan ihailemaan kirsikankukkia läheiseen sakuramatsuriin. Emme kehdanneet (emmekä halunneet) kieltäytyä. Sensei järjesti meille mukaan matsuriin vielä virvokkeita sekä seuraksi pari tyttöä Chukyon yliopistosta.

Kuuden tunnin treenien jälkeen vuorossa oli sakuramatsuri

Tästä eteenpäin lauantaipäiväni on kulunut yleensä aika pitkälti siihen, että olen matkannut aamulla Toyotan kampukselle kendotreeneihin ja päässyt takaisin monesti vasta iltaan mennessä. Viime viikolla lainasin eräältä opiskelijalta pyörää ja näin ollen treenien päälle tuli vielä tunnin pyöräreissu molempiin suuntiin. Se että sensei tarjoaa meille ruuat on muodostunut jo tavaksi, vaikka aina yritänkin tarjoutua maksamaan. Lisäksi olen saanut senseiltä käyttööni gi:n, hakaman ja shinain (harjoitusmiekan) sekä lahjaksi sensein tekemän miekan tsuban. Tuntuu myös hassulta löytää aina välillä itsensä opettamasta suomenkieltä japanilaiselle miekkamestarille...

Sensein suomenkielen oppikirja

Sensei on pyytänyt mua ja Teroa esiintymään lajinäytökseen läheiselle Meijon yliopistolle ensikuun lopussa. Lisäksi sensei on ehdottanut mua esiintymään syyskuussa järjestettävän festivaalin yhteydessä olevassa tameshikirinäytöksessä. Täytyy siis yrittää parhaansa, ettei aiheuta mestarille pettymystä.

Liftausreissu Tokioon

Olin jo pitkään yrittänyt järjestää matkaa Tokioon tapaamaan Daito Bunkan yliopistossa opiskelevia Tamperelaisia kavereitani, Hildaa, Meriä ja Hennaa. Ongelmana olivat olleet lomapäivien sekä rahan puute. Nagoyasta pääsee kyllä Tokioon luotijunalla parissa tunnissa, mutta tuollainen reissu kustantaa yhteen suuntaan yli sata euroa. Paikallisjunilla matkaan menee kuutisen tuntia, mutta hintaa tulee tällöinkin kuutisenkymppiä. Pohtiessamme tätä ongelmaa eräänä iltana asuntolan katolla joku heitti ehdotuksen liftaamisesta ja innostuin tietysti heti ideasta.

"Tokio"-liftauskyltin raaka-aineina on käytetty vanhaa pahvilaatikkoa, japanin kotitehtäväpapereita sekä jätepussia vedenpitävyyden varmistamiseksi (lähtöpäivälle oli luvattu kovaa sadetta).

Kuten olen aiemminkin sanonut Japani on todennäköisesti maailman turvallisin maa, joten liftaaminen (erityisesti mieshenkilönä) on taatusti turvallista. Kysymysmerkkinä oli ainoastaan mahtaisiko kukaan uskaltaitua ottamaan länsimaista hujoppia autonsa kyytiin. Kuulemani mukaan japanilaisten avuliaisuus on kuitenkin sitä luokkaa, että joku saattaa jopa kääntyä vastakkaiseen suuntaan auttaakseen kyytiä tarvitsevaa.

Kuvassa ystävälliset kyydinantajat. Ei huolta - kuski on oikealla puolella.

Pari muutakin kaveria innostui liftausideasta, joten lähdimme kolmistaan keskiviikkona iltapäivällä Nagoyan ja Tokion välisen tien varteen. Saimme osaksemme paljon hymyjä, kun heiluttelimme kylttiämme ja yritimme asettautua erilaisiin asetelmiin herättääksemme ihmisten huomion. Vaivaisen puolentunnin odottamisen jälkeen kohdalle sattuikin jo ystävällisten Tokiolaisten opiskelijoiden auto, joka noukki meidät matkaansa ja kuljetti Tokioon asti.

Onnellinen saapuminen sateiseen Shibuyaan

Hyppäsimme ulos kyydistä Shibuyassa ja päätimme suunnata ensimmäiseksi yöksi ns. "mangakissaan". Ne ovat 24/7 auki olevia paikkoja, joista voi vuokrata käyttöönsä pikkuisen kopperon, jossa on tuoli, tietokone, nettiyhteys sekä pehmustettu lattia. Samaan hintaan voi myös katsoa ilmaiseksi elokuvia sekä lukea lehtiä ja mangaa, jota paikassa on tarjolla suunnilleen kymmenen vuoden tarpeisiin. Koko lysti maksoi yhdeksältä tunnilta vaivaiset 20 euroa, mikä on todennäköisesti halvin tapa viettää yönsä Tokiossa (olettaen, että ei kaipaa sänkyä).

Mangakissan hintaan sisältyi myös rajattomasti ilmaisia juomia. Laajan valikoiman joukosta löytyi mm. sipulimehua...

Kapselihotelli ja SAUNA Shibuyassa.

Seuraavana päivänä suuntasin ensi töikseni lähistöltä bongaamaani saunaan ja nappasin kaverini mukaani. Saunassa ei voinut heittää löylyä, mutta se oli silti pitkän saunomistauon jälkeen erinomainen kokemus. Saunassa ei itseasiassa edes ollut kiuasta, mutta siellä oli Japanilaiseen tyyliin televisio, josta saattoi katsella toinen toistaan kummallisempia japanilaisia tv-ohjelmia.

Tämän jälkeen tiemme erkanivat ja jatkoin matkaani tapaamaan Tokiossa (meidokahvilassa) tapaamaani Yoheita ja hänen perhettään Shinjukussa. Poikkesimme yhdessä syömään udonia ja sen jälkeen he esittelivät mulle Tokiota. Kävi myös ilmi, että hän ei ollutkaan liikemies kuten olin olettanut, vaan palomies. Ilmeisesti siis palomiestenkin työvaatetus Japanissa on musta puku.

Yllä Yohei perheineen sekä Shinjukun korkein rakennus

Tokiosta löytyi vaateliike nimeltä "Otan tämän". Samaan ketjuun kuuluvat myös vaateliikkeet nimeltä "Keittiö", "Olohuone" sekä "Ehkä Söpö". Myyjät eivät tosin olleet tietosia liikkeen nimen merkityksestä.

Illalla suuntasimme kohti Tokion kuuluisaa yökerhoa nimeltä "Ageha", jonka ovet aukenivat vasta yhdeltätoista illalla. Sitä ennen varasimme yöksi "huoneen" (lokeron) läheisestä kapselihotellista, jota eräs avulias hippibussilla matkaava pariskunta meille suositteli. Ageha oli poskettoman kallis paikka, mutta massiivisuudellaan ja tunnelmallaan kyllä yhden kerran kokeilemisen arvoinen. Jossain vaiheessa iltaa siellä tapahtui myös riemukas jälleennäkeminen Hildan ja Merin kanssa. Tuntui aika oudolta nähdä kavereita Suomesta ja ihmetellä sitten yhdessä sitä, että nyt sitä ihan OIKEASTI sitten ollaan yhdessä Japanissa.

Kapselihotellit eivät loppujen lopuksi tunnu ollenkaan niin ahtailta, kuin voisi alkuun kuvitella.

Seuraavana päivänä tapasin Hildan ja Merin Ikebukuron asemalla ja suuntasimme siitä yhdessä heidän kotipaikkaansa tunnin päähän Tokiosta. Paikka oli Tokioon verrattuna Japanin maaseutua, jossa tullelma oli todella leppoisa. Tässä vaiheessa annan puheen vuoron hildalle, jonka blogista voitte lukaista jotain yhteisestä viikonlopustamme Tokiossa. Meillä oli todella hauskaa yhdessä ja toivonkin, että voimme tavata pian uudestaan joko siellä tai sitten täällä Nagoyassa. Tässä vielä omalta osaltani pieni kuvakollaasi joistain hetkistä sekä kohtaamisista tuon viikolopun ajalta:

Yakitorikojun ojisan, joka on ottanut Hildan ottolapsekseen. Poiketessamme juttelimmen pitkään ja nautimme yhdessä vihreää teetä. Viimeisellä vierailulla ojisan antoi mukaani tuliaisiksi omalla reseptillä tekemäänsä herkullista misolevitettä, jota nauttiessani lupasin muistella häntä.

Hennan, Merin, Hildan ja Yukin kanssa nauttimassa matsuriruokaa. Itse bongasin eräästä kujusta höyrytettyjä perunoita (!)

 Tästä suklaabanaanikojusta ostaessa sai haastaa myyjän kivi-paperi-sakset otteluun, josta sai voittaessa ylimääräisen banaanin. Vuosien kokemuksella päädyinkin kahden suklaabanaanin onnelliseksi omistajaksi :)

Yöllinen tunnelma matsurissa oli hieno. Oikealla koko päivän esiintynyt wadaiko-rumpu-ryhmä

Vasemalla "Purikura"-session tulos ja oikealla 900 euroa maksava eeppinen totoro-pehmolelu

Viimeisen illan kohokohta ennen lähtöäni oli "shabushabu":n teko Yukin opastuksella

Paluu Tokiosta Nagoyaan hoitui yöbussilla, johon olin saanut varattua paikan vaivaisella 30 eurolla. Se saapui Nagoyaan puoli seitsemältä, jonka jälkeen suuntasin sitten enemmän tai vähemmän pirteänä rinkkoineni suoraan yliopistolle.