Fuji-san, Prologi

En ollut juuri ehtinyt miettiä Fuji-sanille kiipeämistä Suomessa olon aikana.Yritin Japaniin päästyäni alkaa tehdä listaa kaikesta siitä mitä matkalle tarvitsisi ehdotomasti mukaan ja siitä mitä siellä hätätilanteessa saattaisi tarvita. Vaikka yleensä luotan selviytymistaitoihini pienemmälläkin varustuksella, 3776 metriä korkeaan tulivuoreen tulee suhtautua sen edellyttämällä kunnioituksella.

Japaniromantiikkaa parhaimmillaan (kuva netistä)

Fuji-san on niin Japanilaisille kuin monille ulkomaalaisillekin hyvin suosittu kohde. Sinne kiipeääkin vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden joukossa on myös varsin nuoria ja vanhoja. Japanilaisille Fuji-sanille kiipeäminen tarkoittaa kuitenkin yleisesti sitä, että mennään bussilla hieman yli puoliväliin ja jatketaan siitä huipulle ja takaisin. Tästä pisteestä eteenpäin on tasaisin välimatkoin huoltopisteitä josta saa tarvittaessa lepopaikan sekä ruokaa ja juomaa (tosin varsin suolaiseen hintaan). Puolivälistä huipulle hyväkuntoiselta kestää arviolta 5-8 tuntia ja huipulta alas 3-5 tuntia. Matkan voi siis näin tehdä helposti yhden päivän aikana. Itse olin kuitenkin alusta asti sitä mieltä, että ainoa oikea tapa kiivetä vuorelle on tehdä matka omin jaloin vuoren juurelta huipulle asti. 

Virallinen kiipeämisaika Fuji-sanille kesäkuun alusta elokuun loppuun, jolloin vuoren huipulla ei vielä ole lunta. Lähtöajankohdaksi olin valinnut 14. syyskuuta, jolloin Japanissa oli vielä täysi kesä, mutta tässä vaiheessa ei ollut enää varmuutta olisivatko huoltopisteet huipun lähellä enää auki - täytyi siis varmuuden vuoksi varautua kaikkeen (enkä kunniani vuoksi muutenkaan haluaisi joutua turvautumaan huoltoon matkalla).

 Etsiessäni taskulamppua valikoima oli varsin mielenkiintoinen.

Vasemmalla ylempänä olevassa lampussa on mukana radio ja se latautuu auringon voimalla. 
Alempi lamppu taas on tuulettimen ja taskulampun yhdistelmä (mikä lienee näppärää kuumina öinä?).
Oikealla puolella oleva lamppu latautuu kääntämällä vivusta; siinä on lisäksi radio ja kännykkälaturi.

Olin ostanut tätä matkaa silmällä pitäen Suomesta GPS-paikantimen. Sen pääasiallinen merkitys tulisi olemaan vuoren huipulla olevan tehtävän suorittamiseen, mutta se tulisi olemaan myös suuri apu jos matkan aikana jossain vaiheessa eksyisi reitiltä. Löysin netistä Fuji-sanin alueen topografisen kartan, johon oli merkittynä kaikki vuorelle menevät polut. Suunnittelin sen avulla reitin vuorelle ja takaisin, merkitsin tärkeimmät kiintopisteet reitin varrelta GPS-paikantimeen ja tulostin otoksia kartasta koko reitin varrelta.

SUPERVETTÄ, joka säilyy hyvänä 5 vuotta. En ajatellut viipyä Fujilla ihan niin pitkään, mutta ostin kuitenkin varuiksi purkitettua leipää joka säilyy hyvänä vuoden ajan.

Alla koottuna lähes koko lopullinen varustus reissun varalle. Tarvikkeista löytyy mm. GPS-paikannin, karttoja, taskulamppu, otsalamppu, runsaasti varaparistoja, köysi, Sveitsin armeijan linkkuveitsi, pikaliimaa, makuupussi, teltta, muovipusseja, varahappea, ensiapulaukku, kamera jalustoineen, sadeviitta, runsaasti vaihtovaatteita (tarvittaessa 10 asteen pakkaseen) sekä kuivamuonaa (mm. kuivattuja mustekalan lonkeroita) ja erilaisia juomia tarvittaessa kolmen päivän tarpeisiin.
Niin ja tietysti PYYHE. 

Kaikki varusteen mahtuivat niukin naukin rinkkaani, sekä pieneen olkalaukkuun,  joille tuli yhteensä painoa arviolta viitisentoista kiloa. Näiden lisäksi mukaan vielä kaikista tärkein - nimittäin senseiltä lainaan saamani harjoittelumiekka.

Tällä varustuksella oli sellainen olo, että selviäisin mistä vaan mitä reissun aikana vaan voisikaan vastaan tulla. Näin ollen siis vain rinkka selkään, miekka olalle ja suunta kohti matkan lähtöpistettä: Aokigaharan itsemurhametsää.

Paluu nousevan auringon maahan

Herätys viideltä aamulla. Aika hypätä bussiin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja ottaa suunta takaisin kohti Japania. Ei kun hetkinen - kone lähteekin päinvastaiseen suuntaan kohti Lontoota...

Finnairin suora Lento on mukavan helppo vaihtoehto ja kestää vaivaiset 9 tuntia. Tällä kertaa päätin kuitenkin tinkiä reilun sata euroa matkakuluista ja valita British Airwaysin Lontoon kautta menevän lennon. Näin ollen tein samalla ensimmäisen visiittini Lontooseen, jossa ehdin jatkolentoa odotellessani poiketa nauttimassa englantilaisen aamiaisen.

Lontoon keskustaa: Thames-joki sekä vasemmalla pienenä Big Ben

Itseäni matkan pituus ei juuri haitannut, mutta jotenkin tuntui typerältä että tällainen koukkaus on kannattavaa tehdä. Maapallon pyöreyden takia nimittäin Suomi on Euroopan maista lähimpänä Japania. Näin ollen lennot Etelä-Euroopasta kohti Japania kulkevat suorinta reittiä Suomen yli ja edelleen Siperian pohjoisosan yli kohti Japania. Tämäkin lento Lontoosta kulki siis kokolailla samaa reittiä kuin mitä oli tullutkin. (Tuntuu varmasti vielä typerämmältä palatessa lentää ensin yli Suomen kohti Lontoota tietäen, että perillä on vasta noin kymmenen tunnin päästä...)

Päästyäni takaisin Naritan lentokentälle takaisin Tokioon tunne oli hyvin erilainen kuin viime maaliskuussa. Silloin olin ollut uusi maahanmuuttaja - nyt olin pikemminkin lomalta palaava Japanin asukas. Lähtiessäni Japanista passiini oli niitattu lappu paluuta varten varustettuna leimalla "Out of the country on a special re-entry permit". Tällä kertaa maahantulotarkastuksessa sain valita lyhemmän ja nopeammin liikkuvan jonon ja itse tarkastus kesti vain muutaman sekunnin. Tulliselvityksessä viereisessä jonossa oleva nuori amerikkalainen joutui tavaroiden läpikotaiseen tarkastukseen, kun taas omassa jonossani ystävällinen tullimies vilkaisi papereihin Japanilaisilla merkeillä kirjoittamaani osoitetta ja toivotti mut tervetulleeksi takaisin.

Taas Japanissa ja valmiina uusin seikkailuihin

Olin varannut Tokiosta yöbussin takaisin kohti Nagoyaa. Sitä ennen oli tarjolla päivä haahuiluun Tokiossa. Halusin suunnata ensiksi, jonnekin missä voisi lepuutta ruumista ja mieltä matkan jälkeen. Mahdollisesti parasti mitä Japanilla on tähän tarjota on "neko-kafe" eli kissakahvila.

Kissakahvilan tarjontaan kuuluu ruokia ja juomia, viihtyisä ympäristö pehmeine sohvineen, tietokoneita internetillä varustettuna sekä iso valikoima lehtiä ja sarjakuvia. Tämän lisäksi paikalla on lisäksi tietenkin suuri joukko kissoja, jotka elävät kahvilassa vapaasti omaa laiskaa elämäänsä. Niille on monia omia kiipeilypuita sekä lepopaikkoja. Kahvilassa on tarjolla monenalaisia leluja kissojen leikittämiseen ja lisäksi niistä saa ottaa vapaasti valokuvia. Kahvilassaolosta maksetaan juomien ja ruuan lisäksi siellä ollun ajan mukaan. Japanilaiset rakastavat kissoja, mutta useimmissa asunnoissa ei saa pitää lemmikkejä. Näin ollen monet ihmiset poikkeavat mielellään työpäivän päätteeksi paijaamaan kissoja, ja ovat valmiita maksamaan siitä varsin tyyrinkin hinnan.

Ainakin tällä kertaa käydessäni kahvilassa vallitsi varsin raukea tunnelta. Niin kissat kuin asiakkaatkin olivat suureksi osaksi unten mailla. Söpöin näky oli sohvalla uinuva Japanilainen tyttö, jonka vatsan päällä nukkui kehräävä kissa.

Seuraava kohteeni Tokiossa oli hiljattain valmistunut "Tokio Sky-tree", joka on tällä hetkellä maailman toiseksi korkein rakennus. Sen korkeus on 634 metriä - tämä voidaan lukea "mu-sa-shi" kuuluisan japanilaisen samurain nimen mukaan. Vaikka kesäloma-aika alkoikin olla japanilaisilta jo ohi, silti tornin hissiin pääsyä joutui jonottamaan yli tunnin. Vietin tornissa aikaa koko rahan edestä seuraten miten aurinko pikkuhiljaa laski Tokion yllä. Alla siitä muutamia kuvia:

Tornin raknne on mielenkiintoinen; se alkaa pohjasta kolmiona ja muuttuu huippuun mennessä ympyräksi

Horisontissa voitte nähdä pilvien yllä pilkistävän tulivuori Fujin huipun. Tunsin miten se selvästi kutsui mua luokseen.

Yö on laskeutunut metropolin ylle.

Jo ennen kuin pääsin takaisin Nagoyaan kendo-senseini otti muhun yhteyttä ja tiedusteli milloin pääsisin harjoituksiin. Kotiuduttani edessä olikin sitten heti kolmen päivän putki intensiivisiä harjoituksia kahden kesken sensein opetuksessa. Musta alkaa tuntua siltä, että mua valmennetaan tällä kaikella kohti jotain suurta koitosta...

Eräiden harjoitusten jälkeen poikkesimme vielä sensein kotiin leikkelemään viimeiset tatamimatot, mitä edellisistä tameshikiri-harjoituksista oli jäänyt. Alla siitä lyhyt video:

Neljäskin päivä harjoituksia samaan putkeen olisi ollut tarjolla, mutta jouduin kieltäytymään siitä. Edessä oli nimittäin valmistautuminen uuteen taistoon: Matkaan ylös kohti Fuji-sania.

Seikkailuja Suomessa

Ennen kuin aloitetaan matka kohti vuorenhuippua, palataan hetkeksi lomaani Suomessa.

Suomessa käynti oli monin tavoin mielenkiintoinen kokemus. Ensinnäkin oli mielenkiintoista kokea käänteinen kulttuurishokki, joka ilmeni erityisesti asiakaspalvelun kesittämättömältä tuntuvana töykeytenä. Toiseksi oli jännä oli olla turistina omassa kotimaassaan. Virallinen asuinpaikkanihan on tällä hetkellä Japani ja oleskelin tuon kuukauden Suomessa kodittomana. Tästä syystä koitin kierrellä viettämässä öitäni mahdollisimman monen eri ihmisen luona. Eri yöpaikkoja ehti kertyä tosiaan 24 kappaletta, ja jos aikaa olisi ollut enemmän niin niitä olisi ollut kyllä enemmänkin tarjolla.

Koitin tavata Suomessa oleillessani mahdollisimman monia eria ihmisiä, mutta valitettavasti jäi vielä monia joita olisin halunnut tavata, mutta aika loppui ikävästi kesken. Ihmisten jälleennäkeminen tuntui toki hienolta pitkästä aikaa, mutta jotenkin erilaiselta kuin kuvittelin. Tuntui että elämä Suomessa jatkui siitä hetkestä kuin olin sieltä lähtenyt, ikään kuin en olisi ollutkaan poissa kuin ehkä viikon tai pari. On hienoa että on ehtinyt rakentua niin vahvoja ystävyyssuhteita, etteivät niitä ajalliset eivätkä avaruudelliset etäisyydet pääse heikentämään.

Tuttujen tapaamisen lisäksi isoja asioita Suomessa olivat erityisesti Suomalainen luonto ja sauna. Kävin tosiaan saunassa keskimäärin melkein kerran päivässä ja eri saunoja ehti kertyä yhteensä 15 kappaletta. En lähde tässä selittämään tarkemmin kaikkia seikkailuja Suomessa, mutta alla on koottuna pieni kuvakatsaus osaan niistä:

 

Näkemiin Japani - näemme vielä...

Nousevan auringon maan soturin paluu

Moro Tampere

Jälleennäkeminen 94 vuotiaan mummoni kanssa oli yksi suurimmista syistä Suomeen paluuseen

 Suomalainen luonto, eritoten järvimaisemat, tuntuivat ihmeellisen hienoilta, kun niitä ei ollut hetkeen nähnyt

Flow-festivaali Helsingissä

 Tavallinen lauantai-ilta Tampereella

Keskiaikamarkkinat Hämeenlinnassa

Miekat matkassa kohti uutta yöpaikkaa

Miki-chanin kanssa ostamassa tuliaisia Suomesta

Eiköhän tämä riitä tältä erää - ensi kerralla nousemmekin sitten taas lentokoneeseen ja suuntaamme takaisin kohti Japania ja sen seikkailuja...

Seikkailun toinen osa alkanut

Tervehdys taas täältä nousevan auringon maan kamaralta!

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten edellisen päivityksen. Kesäloma rakkaassa pohjolassa oli antoisa, vaikkakin aika kului taas aivan liian nopeasti. Tuona aikana ehdin kuitenkin käydä läpi 24 eri yöpaikkaa sekä 15 eri saunaa. Palattuani Japaniin alkoi välittömästi tuleviin opintoihin valmistau- tuminen sekä lähes jokapäiväinen miekkailukoulutus. Ennen opintojen alkua oli kuitenkin tehtävänä eräs tämän matkan tärkeimmistä tavoitteitteista - nimittäin kiipeäminen tulivuori Fujin laelle.

Uupunut seikkailija miekkoineen tervehtimässä nousevaa aurinkoa 3700 metrin korkeudessa

Voidaan siis sanoa, että seikkailu Japanissa on taas lähtenyt hyvää vauhtia käyntiin. Ensimmäinen puoli oli avartava, mutta odotan mielenkiinnolla mitä toinen puoli tuo tullessaan. Kirjoittelen jotain tarkemmin edellisen kuukauden tapahtumista (eritoten matkasta Fujille) lähiviikkojen aikana, nyt kun olen taas kotiutunut Nagoyaan ja pääsen välillä koneenkin ääreen. Sitä ennen kuitenkin tiedoksi, että hengissä ollaan ja vahvempana ja kokeneenpana kuin koskaan!

Kaikkea hyvää sinne päin - olette mielessäni...