Fuji-san, Prologi

En ollut juuri ehtinyt miettiä Fuji-sanille kiipeämistä Suomessa olon aikana.Yritin Japaniin päästyäni alkaa tehdä listaa kaikesta siitä mitä matkalle tarvitsisi ehdotomasti mukaan ja siitä mitä siellä hätätilanteessa saattaisi tarvita. Vaikka yleensä luotan selviytymistaitoihini pienemmälläkin varustuksella, 3776 metriä korkeaan tulivuoreen tulee suhtautua sen edellyttämällä kunnioituksella.

Japaniromantiikkaa parhaimmillaan (kuva netistä)

Fuji-san on niin Japanilaisille kuin monille ulkomaalaisillekin hyvin suosittu kohde. Sinne kiipeääkin vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden joukossa on myös varsin nuoria ja vanhoja. Japanilaisille Fuji-sanille kiipeäminen tarkoittaa kuitenkin yleisesti sitä, että mennään bussilla hieman yli puoliväliin ja jatketaan siitä huipulle ja takaisin. Tästä pisteestä eteenpäin on tasaisin välimatkoin huoltopisteitä josta saa tarvittaessa lepopaikan sekä ruokaa ja juomaa (tosin varsin suolaiseen hintaan). Puolivälistä huipulle hyväkuntoiselta kestää arviolta 5-8 tuntia ja huipulta alas 3-5 tuntia. Matkan voi siis näin tehdä helposti yhden päivän aikana. Itse olin kuitenkin alusta asti sitä mieltä, että ainoa oikea tapa kiivetä vuorelle on tehdä matka omin jaloin vuoren juurelta huipulle asti. 

Virallinen kiipeämisaika Fuji-sanille kesäkuun alusta elokuun loppuun, jolloin vuoren huipulla ei vielä ole lunta. Lähtöajankohdaksi olin valinnut 14. syyskuuta, jolloin Japanissa oli vielä täysi kesä, mutta tässä vaiheessa ei ollut enää varmuutta olisivatko huoltopisteet huipun lähellä enää auki - täytyi siis varmuuden vuoksi varautua kaikkeen (enkä kunniani vuoksi muutenkaan haluaisi joutua turvautumaan huoltoon matkalla).

 Etsiessäni taskulamppua valikoima oli varsin mielenkiintoinen.

Vasemmalla ylempänä olevassa lampussa on mukana radio ja se latautuu auringon voimalla. 
Alempi lamppu taas on tuulettimen ja taskulampun yhdistelmä (mikä lienee näppärää kuumina öinä?).
Oikealla puolella oleva lamppu latautuu kääntämällä vivusta; siinä on lisäksi radio ja kännykkälaturi.

Olin ostanut tätä matkaa silmällä pitäen Suomesta GPS-paikantimen. Sen pääasiallinen merkitys tulisi olemaan vuoren huipulla olevan tehtävän suorittamiseen, mutta se tulisi olemaan myös suuri apu jos matkan aikana jossain vaiheessa eksyisi reitiltä. Löysin netistä Fuji-sanin alueen topografisen kartan, johon oli merkittynä kaikki vuorelle menevät polut. Suunnittelin sen avulla reitin vuorelle ja takaisin, merkitsin tärkeimmät kiintopisteet reitin varrelta GPS-paikantimeen ja tulostin otoksia kartasta koko reitin varrelta.

SUPERVETTÄ, joka säilyy hyvänä 5 vuotta. En ajatellut viipyä Fujilla ihan niin pitkään, mutta ostin kuitenkin varuiksi purkitettua leipää joka säilyy hyvänä vuoden ajan.

Alla koottuna lähes koko lopullinen varustus reissun varalle. Tarvikkeista löytyy mm. GPS-paikannin, karttoja, taskulamppu, otsalamppu, runsaasti varaparistoja, köysi, Sveitsin armeijan linkkuveitsi, pikaliimaa, makuupussi, teltta, muovipusseja, varahappea, ensiapulaukku, kamera jalustoineen, sadeviitta, runsaasti vaihtovaatteita (tarvittaessa 10 asteen pakkaseen) sekä kuivamuonaa (mm. kuivattuja mustekalan lonkeroita) ja erilaisia juomia tarvittaessa kolmen päivän tarpeisiin.
Niin ja tietysti PYYHE. 

Kaikki varusteen mahtuivat niukin naukin rinkkaani, sekä pieneen olkalaukkuun,  joille tuli yhteensä painoa arviolta viitisentoista kiloa. Näiden lisäksi mukaan vielä kaikista tärkein - nimittäin senseiltä lainaan saamani harjoittelumiekka.

Tällä varustuksella oli sellainen olo, että selviäisin mistä vaan mitä reissun aikana vaan voisikaan vastaan tulla. Näin ollen siis vain rinkka selkään, miekka olalle ja suunta kohti matkan lähtöpistettä: Aokigaharan itsemurhametsää.