Paluu nousevan auringon maahan

Herätys viideltä aamulla. Aika hypätä bussiin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja ottaa suunta takaisin kohti Japania. Ei kun hetkinen - kone lähteekin päinvastaiseen suuntaan kohti Lontoota...

Finnairin suora Lento on mukavan helppo vaihtoehto ja kestää vaivaiset 9 tuntia. Tällä kertaa päätin kuitenkin tinkiä reilun sata euroa matkakuluista ja valita British Airwaysin Lontoon kautta menevän lennon. Näin ollen tein samalla ensimmäisen visiittini Lontooseen, jossa ehdin jatkolentoa odotellessani poiketa nauttimassa englantilaisen aamiaisen.

Lontoon keskustaa: Thames-joki sekä vasemmalla pienenä Big Ben

Itseäni matkan pituus ei juuri haitannut, mutta jotenkin tuntui typerältä että tällainen koukkaus on kannattavaa tehdä. Maapallon pyöreyden takia nimittäin Suomi on Euroopan maista lähimpänä Japania. Näin ollen lennot Etelä-Euroopasta kohti Japania kulkevat suorinta reittiä Suomen yli ja edelleen Siperian pohjoisosan yli kohti Japania. Tämäkin lento Lontoosta kulki siis kokolailla samaa reittiä kuin mitä oli tullutkin. (Tuntuu varmasti vielä typerämmältä palatessa lentää ensin yli Suomen kohti Lontoota tietäen, että perillä on vasta noin kymmenen tunnin päästä...)

Päästyäni takaisin Naritan lentokentälle takaisin Tokioon tunne oli hyvin erilainen kuin viime maaliskuussa. Silloin olin ollut uusi maahanmuuttaja - nyt olin pikemminkin lomalta palaava Japanin asukas. Lähtiessäni Japanista passiini oli niitattu lappu paluuta varten varustettuna leimalla "Out of the country on a special re-entry permit". Tällä kertaa maahantulotarkastuksessa sain valita lyhemmän ja nopeammin liikkuvan jonon ja itse tarkastus kesti vain muutaman sekunnin. Tulliselvityksessä viereisessä jonossa oleva nuori amerikkalainen joutui tavaroiden läpikotaiseen tarkastukseen, kun taas omassa jonossani ystävällinen tullimies vilkaisi papereihin Japanilaisilla merkeillä kirjoittamaani osoitetta ja toivotti mut tervetulleeksi takaisin.

Taas Japanissa ja valmiina uusin seikkailuihin

Olin varannut Tokiosta yöbussin takaisin kohti Nagoyaa. Sitä ennen oli tarjolla päivä haahuiluun Tokiossa. Halusin suunnata ensiksi, jonnekin missä voisi lepuutta ruumista ja mieltä matkan jälkeen. Mahdollisesti parasti mitä Japanilla on tähän tarjota on "neko-kafe" eli kissakahvila.

Kissakahvilan tarjontaan kuuluu ruokia ja juomia, viihtyisä ympäristö pehmeine sohvineen, tietokoneita internetillä varustettuna sekä iso valikoima lehtiä ja sarjakuvia. Tämän lisäksi paikalla on lisäksi tietenkin suuri joukko kissoja, jotka elävät kahvilassa vapaasti omaa laiskaa elämäänsä. Niille on monia omia kiipeilypuita sekä lepopaikkoja. Kahvilassa on tarjolla monenalaisia leluja kissojen leikittämiseen ja lisäksi niistä saa ottaa vapaasti valokuvia. Kahvilassaolosta maksetaan juomien ja ruuan lisäksi siellä ollun ajan mukaan. Japanilaiset rakastavat kissoja, mutta useimmissa asunnoissa ei saa pitää lemmikkejä. Näin ollen monet ihmiset poikkeavat mielellään työpäivän päätteeksi paijaamaan kissoja, ja ovat valmiita maksamaan siitä varsin tyyrinkin hinnan.

Ainakin tällä kertaa käydessäni kahvilassa vallitsi varsin raukea tunnelta. Niin kissat kuin asiakkaatkin olivat suureksi osaksi unten mailla. Söpöin näky oli sohvalla uinuva Japanilainen tyttö, jonka vatsan päällä nukkui kehräävä kissa.

Seuraava kohteeni Tokiossa oli hiljattain valmistunut "Tokio Sky-tree", joka on tällä hetkellä maailman toiseksi korkein rakennus. Sen korkeus on 634 metriä - tämä voidaan lukea "mu-sa-shi" kuuluisan japanilaisen samurain nimen mukaan. Vaikka kesäloma-aika alkoikin olla japanilaisilta jo ohi, silti tornin hissiin pääsyä joutui jonottamaan yli tunnin. Vietin tornissa aikaa koko rahan edestä seuraten miten aurinko pikkuhiljaa laski Tokion yllä. Alla siitä muutamia kuvia:

Tornin raknne on mielenkiintoinen; se alkaa pohjasta kolmiona ja muuttuu huippuun mennessä ympyräksi

Horisontissa voitte nähdä pilvien yllä pilkistävän tulivuori Fujin huipun. Tunsin miten se selvästi kutsui mua luokseen.

Yö on laskeutunut metropolin ylle.

Jo ennen kuin pääsin takaisin Nagoyaan kendo-senseini otti muhun yhteyttä ja tiedusteli milloin pääsisin harjoituksiin. Kotiuduttani edessä olikin sitten heti kolmen päivän putki intensiivisiä harjoituksia kahden kesken sensein opetuksessa. Musta alkaa tuntua siltä, että mua valmennetaan tällä kaikella kohti jotain suurta koitosta...

Eräiden harjoitusten jälkeen poikkesimme vielä sensein kotiin leikkelemään viimeiset tatamimatot, mitä edellisistä tameshikiri-harjoituksista oli jäänyt. Alla siitä lyhyt video:

Neljäskin päivä harjoituksia samaan putkeen olisi ollut tarjolla, mutta jouduin kieltäytymään siitä. Edessä oli nimittäin valmistautuminen uuteen taistoon: Matkaan ylös kohti Fuji-sania.