maanantai 24. joulukuuta 2012

Hauskaa joulua!

Tervehdys pitkästä aikaa

Sivuutan tällä kertaa pitkät pahoittelut siitä, että en ole ehtinyt pitää yhteyttä Suomen suuntaan pitkään aikaan. Loppuvuosi täällä on ollut ohjelmantäyteinen ja sen varrella on kertynyt paljon unohtumattomia kokemuksia. Maailmanloppukin saatiin näemmä torjutuksi, joten pian on edessä saattaa seikkailu täällä päätökseen, sanoa hyvästit nousevan auringon maalle ja suunnata takaisin kohti rakasta pohjolaa...

Mutta sitä ennen edessä joulun vietto ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ja kodin ulkopuolella. Suuntasin jouluksi kohti pohjoista ensin Yamagataan ja nyt Sendaihin. Täällä satoi aamulla lunta, joten tunnelma on jo varsin talvinen. Täälläkin liikkeet ovat täynnä joulusälää ja joululaulut soivat kaikkialla, mutta silti joulutunnelma ei ole ihan samanlainen kuin Suomessa.

Sain kutsun tänne viettämään joulua erään japanilaisen perheen luokse. Joulu on Japanissakin erityisesti perheen ja läheisten kanssa vietettävä juhla, joten on hienoa päästä kokemaan se aidosti japanilaisen perheen vieraana. Perheessä on kolme pientä lasta, joille joulu on tietysti iso asia ja näin ollen on helppo itsekin tempaantua mukaan heidän joulutunnelmaansa.  En ehdi tällä kertaa kirjoitella enempää sillä kohta täällä on tarkoitus aloitella joulujuhla, johon lapset ovat kuulemma järjestäneet mulle monenlaista ohjelmaa :)

Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

P.S. Olen lopulta saamassa matkaan lupaamani postikortit Suomeen - toivottavasti ne ehtivät perille ennen mua. Mikäli et ole antamut mulle osoitettasi, niin lähettele mulle pikimmiten sähköpostia niin laitan kortin sullekin.

1 kommentti:

  1. Raineeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee ^^

    VastaaPoista