Kohtaamisia matkalla kohti majapaikkaa

Tänään Tokiossa on satanut koko päivän, joten olen pitänyt tänään vähän matalampaa profiilia enkä ole järjestänyt itseäni niin suuriin seikkailuihin kuin eilen. Olen nyt nukkunut kunnolla univelkoja pois, haahuillut lähiympäristössä ja kotiutunut hotellihuoneeseeni. Jatkan nyt matkaani siitä mihin eilen jäin; eli olemme nyt juuri laskeutuneet Naritan lentokentälle Tokion läheisyyteen.

Kenttä oli sen verran iso, että koneen laskeutumispaikalta piti matkata metrontapaisella lähemmäs lentokenttää. Lennolla oli jaettu kolme eri kaavaketta, jotka piti täyttää maahan tuloa, maasta lähtöä ja tulliselvitystä varten. Maahantulotarkastuksessa oltiin todella kohteliaita ja kovan byrokratian takana ollut viisumini kelpasi. Passissani näkyy nyt lupa vuoden oleskeluun Japanissa. Ei tosin kannata hankkiutua vaikeuksiin, sillä kaikista maahantulijoista otetaan nykyisin valokuva ja sormenjälkitunnisteet. Rinkkanikin oli saapunut rahdissa perille, eikä Japanin suhtautunut sen sisältöön kovin epäilevästi.

Seuraava tavoitteeni oli löytää hotellini "New Azuma", joka sijaitsi kuulemma jossain Minami-Senjun aseman tienoilla. Pienen kielimuurin yli kipuamisen jälkeen sain lipun Minami-Senjuun ja tiedon, että sinne lähtee seuraava juna kolmen minuutin kuluttua. Juna oli halpa paikallisjuna, jonka matkustajat olivat lähes kaikki Japanilaisia. Junassa näki, että japanilaiset olivat hyvin kiinnostuneita vaaleasta länsimaalaisesta, mutta samaan tapaan kuin Suomessa ei ole korrektia toijottaa toisia ihmisiä. Ainoat, jotka saattoivat tuijottaa olivat pienet lapset. Vieressäni leikki japanilainen pikkupoika joillain animefiguureilla, ja vastapäätä kaksi japanilaista lasta pelisi innoissaan "jan-ken-po":ta eli kivi-paperi-saksia; monet leikit tuntuvat olevat tunnettuja kaikkialla maailmassa. Eräällä äidillä oli sylissään ehkä noin vuoden ikäinen vauva. Näytti erikoiselta, kun sen hiukset olivat mustat, kun on tottunut siihen että Suomessa kaikilla on vauvana vitivalkoiset hiukset. Japanilaisilla on kaikilla luonnostaan poikkeuksetta pikimustat hiukset ja yleensä vain "kovat jätkät" värjäävät hiuksensa valkoisiksi.

Ulkomailla ollessa on jännää, kun ympäristö näyttää monin tavoin tutulta, mutta samalla jotenkin erilaiselta. Kasvillisuus on hieman erilaista, arkkitehtuuri erityylistä ja jotenkin ympäröivä värimaailmakin tuntuu hieman erilaiselta. Japanissa kaikki on yleisti pienempää ja tiiviimmässä; talot, autot, parkkipaikat ynnä muut ovat paljon pienempiä kuin Suomessa. Se ei silti tunnu tunnu kovin ahtaalta - kaikki on vaan ikään kuin pienemmässä mittakaavassa.

Muutamia muita asioita, joihin kiinnittää huomiota hyvin pian Japaniin tultuaan: Opiskelijat ovat pukeutuneena koulupukuihin ja liikemiehet mustiin pukuihin, vuodenajasta riippumatta. Monilla ihmisillä näkee hengityssuojaimia - ne eivät johdu ilmansaasteesta, kuten usein kuvitellaan, sillä ilma Japanissa on hyvin puhdasta. Niitä käytetään kun ihmiset ovat kipeitä, etteivät he tartuttaisi muita. Lisäksi niitä voidaan käyttää allergian vuoksi. Kaikki on yleisesti jotenkin söpömpää; esimerkiksi junat hissit puhuvat söpöllä animeäänellä ja monet ilmoitukset ja varoitukset on puettu sarjakuvamuotoon.

Panda neuvoo ilmeisesti varomaan junan ovia.

Pääsin yhden junavaihdon jälkeen hyvissä ajoin Minami-Senjuun. Lähdin ensin asemalta väärään suuntaan ja löysin "Taiyakia" myyvän kojun. Taiyaki on eräänlainen leivonnainen, joka leivotaan kalan muotoiseksi ja sen sisällä on useimmiten hieman makeaa pavuista tehtyä täytettä. Olen nähnyt sitä syötävän monesti animessa ja halunnut päästä maistamaan sitä. Se oli kyllä juuri niin hyvää kuin oli odottanutkin :)

Oishii desu yo :)

Taiyakin myyjä oli kiinnostunut siitä mistä päin maailmaa olen tullut ja oli, kuten Japanilaiset yleensäkin, hyvin innostunut, kun kuuli, että olen kotoisin Suomesta. Hän pyysi paikalle vielä yhden kaverinsa ja juttelimme yhdessä japanin ja englannin sekoituksella tovin Suomesta, Japanista, ninjutsusta ynnä muusta.

Japanilaiset ovat hyvin innokkaita tarjoutumaan ottamaan valokuvan.

Tämän tapaamisen jälkeen löysin hotellini, jossa tätä parhaillaan kirjoittelen. Mutta tämä saakoon riittää taas tältä erää.